Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Sukupäivä ja vanhoja valokuvia

17.05.2012 - 21:52 / Kategoriat: Muistoja lapsuudesta, Sukujuttuja

Sain vanhoja valokuvia cd:llä melkein 200 kpl. Vanhimmat kuvat lienevät 1900-luvun alusta. Joissakin on vuosiluku 1924. Osassa on myös kuvan taakse kirjoitettu henkilöiden nimiä.  Varokaa vaan sukulaiset, minä kuljen nyt kuvanippu laukussa ja kyselen kuviin lisätietoja. Tässä kuvassa saatan olla minä noin 60v sitten. En muista aidan päällä keikkuneeni, mutta muista miten käveltiin sillankaidetta pitkin.

Tämä päivä on ollut sellainen sukupäivä. Aamupäivällä kävin hautausmaalla pesemässä tätini haudan hautakiveä. Iltapäivällä soitti serkkuni tytär ja sovimme serkkutapaamisesta. Myöhemmin tuli tytär tyttärensä kanssa käymään. Nyt on vähän naatti olo kun on ollut aika hiostava päivä. Vielä on tiskit tiskaamatta, jääkööt huomiseen.

Sukupuun juuria

22.03.2012 - 12:20 / Kategoriat: Sukujuttuja

Löysin netistä sukupuun kuvan, johon pystyi kirjoittamaan esipolvia.  Aika kiva saada värillinen sukupuu, vaikka tuohon latvaosaan ei nimiä saakaan, eikä noiden esipolvien nimilaatikoihinkaan mahdu kaikilla koko nimi.

Kivoja tapaamisia

23.02.2012 - 11:04 / Kategoriat: Ruokaa, ruokaa, Sukujuttuja, yleistä 2012

Eilen aamulla tapasin vastalöydetyn etäserkun. Tapaaminen oli suorastaan riemullinen. Vaikka aikaa oli vain puoli tuntia, niin ehdimme sentään katsella vähän vanhoja valokuvia ja keskustella sukulaisista. Nyt minulla on tiedossa parikin serkkulinjaa, mutta yhdistävä esi-isä/esiäiti vielä puuttuu. Nämä serkkulinjat on tiedossa siksi, että vanhempamme ovat kertoneet heistä, mutta eivät heidän esivanhemmistaan. Mielenkiintoisia aikoja tiedossa.

Päivällä kävin Keskuspuitossa tunnin lenkin. Aurinkokin paistoi välillä. Kävelyreitti oli hyvin aurattu, mutta ei hiekoitettu kun ei ollut vielä liukasta. Iltapäivällä näkyi hiekoitusauto viipottavan radanvarren kevyenliikenteen väylää.

Iltapäivällä tapasin pari ystävää, jotka olen tuntenut jo nelisenkymmentä vuotta. Kävimme Lasipalatsissa syömässä blinejä. Jälkiruokaakin tietysti. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. Juttuakin riitti vanhoista asioista ja uusista lapsenlapsista. Seuraavan kerran tapaamme kaiketikin toukokuussa parsan merkeissä.

 

Vaalipäivänä

05.02.2012 - 19:09 / Kategoriat: Sukujuttuja, yleistä 2012

Aamulla mittari näytti -25 astetta. Oli kuitenkin vähän pakko lähteä ulos kun piti mennä Terho-kotiin hyvästelemään rakasta ystävää. Olemme yli 20 vuotta kokeneet yhdessä monet myrskyt ja pyöritykset ja nyt on hyvästien aika. Mietin miten menisin ja mitä kautta ja menin sitten suorinta tietä. Aamupäivän istuin vuoteen vieressä ja silittelin hiljaa ohueksi kuihtunutta kättä. Paluumatkalla poikkesin äänestämään. Ilma ei tuntunutkaan hirveän kylmältä kun ei yhtään tuullut. Liputkin roikkuivat tangoissa ihan liikahtamatta. Kävelin kotiin äänestyspaikalta.

Olin laittanut aikaisemmin sisarelleni nimipäiväonnittelut, mutta hän ei ollut vastannut kuten yleensä tekee. Sainkin sitten tekstiviestin että sisareni oli ollut kolarissa ja makaa sairaalassa käsi kipsattuna olkapäästä ranteeseen. Nyt odotellaan tietoja, mitä jatkossa tapahtuu ja pääseekö pian kotiin.

Iltapaivällä tuli eräs serkuista käymään. Oli lähtenyt Nikolainkaupungista "etelän lämpöön" pariksi päiväksi. Saimme kerrankin praatata rauhassa kahvin ja leipäjuuston kera. Muistelimme lapsuutta ja vanhempiamme. Aika jännää verrata muistojamme ja sain uutta tietoa suvustamme.  Kiitos käynnistä serkkuseni ja kiitos tuomisista. Kukat ovat kauniit ja piristävät mieltä.

Hieno pakkaspäivä

04.02.2012 - 18:46 / Kategoriat: Neulomuksia, Sukujuttuja, yleistä 2012

Vaikka en olekaan pakkasen ystävä niin tänään päivällä tuntui oikein mukavalta kun lämpimästi toppahousuihin turjustautuneena lähdin kaupungille. Kun ei tuullut, niin ei tuntunut kylmältäkään. Aseman vierellä oli vielä viimeisiä vaalitarjoomuksia, Niinistöllä makkaraa ja kaiketi kahvia, Haavistolla taisi olla mehua tarjolla. Kumpaakaan päähenkilöä ei näkynyt paikalla. Makkarajono oli pitempi kuin mehujono.  :)

Vuokkiniemi-seuran tapaamisessa oli väkeä kuin pipoa. Ihan tuolit meinasivat loppua. FT Katja Hyry kertoi väitöskirjatyöstään "Meistä jää taas jälki",  joka käsittelee Vienan Karjalan pakolaisten kokemuksia vuosina 1918-1944. Mielenkiintoista kuultavaa ja keskustelukin oli vilkasta. Ennen ja jälkeen tilaisuuden oli tarjolla karjalanpiirakoita ja kakkuja kahvin ja teen kera. Esillä oli myös karjalaisia kirjoneulelapasia.  Kiitos taas järjestäjille hienosta tilaisuudesta.

Menomatkalla Katajanokalle raitiovaunussa viereeni istahti vanhempi (!) naishenkilö. Hetken päästä hän pyysi anteeksi " kun en heti tervehtinyt, vaikka viereen istuin".  Vaihdoimme muutaman sanan säästä ennenkuin hän poistui suurkirkon kohdalla. Kotomatkalla bussissa arviolta 12-13v poika kysyi kohteliaasti "onkohan tässä vapaata" ennenkuin istui viereeni.  Kohteliaisuutta olen nyt nähnyt viime viikkoina niin että ihmettelen missä ne mummonpotkijat oikein on. Tai olihan niitä Kannelmäessä, joka ei ole kovin kaukana edes. Toivottavasti nuorten kohteliaisuus on lisääntymässä.

 

Pontikka-Pekka ja muuta vanhaa muistelusta

28.01.2012 - 12:12 / Kategoriat: Muistoja elämän varrelta, Sukujuttuja

Olen 25 vuotta sitten tehnyt muutamia nauhoituksia ja yhdessä haastattelen äitiäni, joka silloin oli 84-vuotias. Äitini kertoo pettuleivän, pihkasalvan ja saippuan tekemisestä, vauvojen kapaloimisesta ja muista vanhoista tavoista ja tekemisistä. Minäkin muistan lapsuudestani kun käytiin kylällä vauvaa katsomassa, miten se oli kapalovyöllä kapaloitu että pysyisi rauhallisena ja tulisi suorat jäsenet. Myöhemmin kansanopistossa opeteltiin kapalointi kapalovaipalla eikä enää käytetty kapalovyötä.

Nyt annoin laittaa nuo pari c-kasettia cd-levylle ja kuuntelin yhden kasetin kokonaan. Haastattelujen lopuksi äitini laulaa pari laulua. Toinen laulu kertoo kukkasesta, joka "kukkii kerran vaan, kahta kertaa ei milloinkaan" ja " et surmannut kukkasta aseella, vaan kylmällä tunteettomuudella".  Äitini ääni kuullostaa levyllä yllättävän hyvältä ja nyt harmittaa etten nauhoittanut enempää noita lauluja, joita äitin lauleli usein.

Toinen laulu kertoo pontikka-Pekasta. " Korvessa kuusen juurella, ei paisteta lättyjä pannulla... minähän se olen se pontikka-Pekka ja kotoisinhan oon minä korvesta, 11 litraa valmista viinaa ja lisää tippuupi torvesta"

Aurinko paistaa ja nyt alan leipomaan kranssia rotinoiksi.

Iloa ja tuhluutusta

20.01.2012 - 10:35 / Kategoriat: Käsityötapaamisia, Lankoja, Sukujuttuja, yleistä 2012

Eilinen päivä alkoi ilosanomalla kun sain s-postissa tietoja sukulaisista. "Uusien" sukulaisten kanssa löytyi yhteisiä tuttujakin. Nyt on mukava ruveta kaivelemaan esiin hankalasti löydettävissä olevaa sukuhaaraa kun on jokin kiinnekohta viiden sukupolven taakse.

Illalla kävin sitten Priiman käsityötapaamisessa. Siellä oli taas paljon porukkaa ja useampi minulle uusi tuttavuus. Kun Priimassa oli edullisia tarjouksia, niin pitihän sitä ostaa muutama kerä. Valkoisesta langasta aion tehdä myssyn vähän muuntaen edellistä malliani. Muut langat ostin vain kaveriksii aikaisemmille ettei langoille tule yksinäistä pimeässä komerossa. :)

Ennen joulua sain naapurilta amarylliksen. Kun sen kukkiminen hiipui, niin juuresta nousi kaksi uutta vanaa ja toinen kukkii aivan mahtavasti. Serkkunikin soitti ja kertoi, että minulta vuosia sitten saamansa orkidea pukkaa kukkavarsia, 4 kappaletta, joista ensimmäinen jo kukassa. Onkohan tämän talven valaistusolosuhteet olleet kukille edulliset.

 

Harmaus jatkuu ja suku lisääntyy

07.01.2012 - 12:35 / Kategoriat: Huumorilla, Sukujuttuja, yleistä 2012

Tänäänkin on tasaisen harmaa päivä. Onneksi on tullut valkoinen lumihuntu niin ei näy pelkkää mustaa maata. Kävelyilma oli oikein mukava, -2,2 astetta eikä tuullut.

Sukuun syntyi eilen tyttövauva ja minulla onkin sille jo tossut valmiina. Poikaa odotettiin joten väri vaihtui, mutta eipä hätiä mitiä kun olin tehnyt useammat tossut.

Tylsyyden keskellä on mukava lukea muiden kommelluksista, tällä kertaa Tiinan blogista sai  hyvät naurut. 

"Aamulla hampaiden pesun jälkeen nakkaan kalkkitabletin suuhuni, kas miten se vielä olikin kädessäni, kun sen mielestäni olin jo aamupuuron kanssa ottanut. Sitten olen valmiina lähtöön, enää koiran matolääke, mihin minä sen pistinkään..? Jep jep. Päivällä onkin ihan madottoman hyvä olo, kuten työtoverit lohduttelevat."

 

Sukutapahtumassa Vantaalla

10.10.2011 - 09:26 / Kategoriat: Sukujuttuja

Vantaalla oli viikonloppuna kaksipäiväinen sukutapahtuma, mutta ehdin mukaan vain eiliseen. Olin ajatellut katselun ohella kuunnella muutamia luentoja, mutta en ehtinyt kuin yhdelle dna-luennolle. Kaikkea en ehtinyt perinpohjin edes katsella, vaikka 6 tuntia siellä pyörinkin.

Olin sopinut tapaavani pari tuttua siellä paikanpäällä ja siksi kiiruhdin aamulla jo vähän ennen ovien avautumista paikalle, että olisin ehtinyt yksikseni vähän kierrellä. Tuttavanikin, rouvat A ja S olivat ajoissa ja kun vaatteet oli ensin jätetty säilytykseen niin mentiin kuuntelemaan luentoa miten dna:sta selvitetään sukulaisuutta. Pieni atk-luokka oli aivan täynnä ja puolitoista tuntia meni istuessa pöydänkulmalla. Mielenkiintoin ja selkeä luento.

Luennon jälkeen kierreltiin yhdessä ja erikseen osastoja katsellen ja tuttuja tapaillen. Minulla oli tavoitteena nähdä livenä Ulpu Takatalo, joka on ihan hirveän paljon auttanut ja kannustanut minua oman sukuni tietojen selvittelyssä. Yötä myöten joskus vaihdeltiin sähköpostilla tietoja kun oikein innostuin. Toinen mielenkiintoinen henkilö oli Ulpun kaverina samalla osastolla eli Seija Pihlajamäki, jonka sukutiedoissa on runsaasti minunkin esipolviani. Ulpu sai minulta muistoksi punaiset alpakka-kämmekkäät. Toivottavasti lämmittävät mukavasti.

Välillä käytiin syömässä ja nyt ruoka oli hyvää härkäpaistia ja myös sämpylät olivat maukkaita ja pehmeitä. Viime vuonnahan ruoka loppui kesken. Sitten taas kierreltiin ja vielä käytiin kahvilla ennen kotiinlähtöä. Viinerit olivat jääneet liian vähälle paistolle, mutta kahvi oli hyvää. Samaan pöytään tuli vielä pari muuta "pohojalaasta" niin että meinasivat jo ovet mennä kiinni ennenkuin lähdettiin pois. Ja toki juttu jatkui vielä käytävällä hetken aikaa kun kerran piti sukulaisuuksia selvitellä. "Samaa sukua ollaan sun kanssa, ja sun kanssa, ja sun kanssa", hih.

Ensi vuonna on kyllä ihan pakko varata ne kaksi päivää tapahtumalle, ei millään yksi päivä riitä.  Alakuvissa Seija keskellä ja Ulpu oikealla tekemiensä kirjojen kanssa. Valokuvanäyttelyssä oli valokuvia ryhmiteltyinä aikakausittain. Oli mielenkiintoista nähdä miten pukeutuminen muuttui vuosikymmenten kuluessa.

Edit: Olipa Vantaan sukututkijat nopeita kun sukutapahtuman tiedot on jo poistettu sivuilta. Missään saamissani esitteissä ei ole myöskään tapahtuman osoitetta, jollain koululla Hiekkaharjussa se oli.

 

  

 

Lisää sukulaisia

29.08.2011 - 07:41 / Kategoriat: Sukujuttuja, Yleinen

Eilen kävin kyläilemässä serkun luona ja samalla tapasin toisen serkun tyttären, jota en tiedä koskaan ennen tavanneeni. Kyllä siinä juttu luisti ja tietysti vanhoja aikoja muisteltiin. Kielenkantoja voideltiin herkullisella ruualla, jälkiruokana mannapuuroa ja mustikkasoppaa, herkullista. Pienen juttelupaussin jälkeen vielä juotiin kahvit makeine lisukkeineen. Annoin muuten noita punaisia, virkattuja  kukkasia muistoksi tapaamisesta. Ei kalliita, mutta kun jokseenkin kaikilla aikuisilla on kaikkea mitä tarvitsee ja vähän enemmänkin, niin en halunnut antaa mitään kovin tilaa vievää. Laitoin kukkaset pieniin, itsetekemiin rasioihin. Kyllä oli kiva päivä. Minusta on tosi mukavaa tavata sukulaisia ja muistella lapsuutta ja edesmenneitä sukulaisia. Kiitos mukavasta tapaamisesta ja kiitos serkku  järjestelyistä.

Taas yksi serkkutapaaminen

04.08.2011 - 19:39 / Kategoriat: Sukujuttuja, Yleinen

Tapasimme parin serkun kanssa ja kyllä sitä vanhat ihmiset osaa sitten kälättää. Muisteltiin lapsuutta ja kepposia. Varmaan ei meidän äitejä naurattanut kun paras 5 litran lasipurkki oli otettu sammakonkutukäyttöön ja kansi puhkottu täyteen ilmareikiä. Lapsia taas ei naurattanut ollenkaan kun uskovainen opettaja pani pyytämään syntejä anteeksi. Serkkuni olikin kovasti yrittänyt miettiä että mitä syntejä hän olisi tehnyt. Teimme parin tunnin kävelylenkin ja söimme sekä kahvittelimme. Sitten katselimme vanhoja valokuvia ja sain muutamiin omiin kuviini nimiä ja varmistuksia henkilöistä.  Kuvassa eräs tätini, joka on kuollut jo vuosikymmeniä sitten . Minulla on tämän samaisen tädin kirjoittama kirjelappunen, jonka hän oli lähettänyt sisarelleen vähän ennen kuolemaansa.

Vauhdikas päivä

16.03.2011 - 21:32 / Kategoriat: Sukujuttuja, Yleinen

Aamulla saapui kaksi herraa ovelleni. Urho-siili tuli muutamaksi päiväksi hoitoon. Urho on nukkunut niin umpiunessa ja nukkuu edelleen, että äsken piti käydä kokeilemassa josko siellä kopassa on  mitään. Eipä Urho edes tuhahtanut. Iltaruoka on kupissa odottamassa. Voi olla, että Urho vähän vierastaa ja odottaa valojen sammumista.

Päivällä olin serkkutapaamisessa. Kävimme syömässä kaupungilla. Ruokapaikan etsimisessä meni hetken aikaa kun yksi ei tahtonut sinne missä viimeksi söimme, toinen ei toiseen paikkaan ja kolmatta paikkaa ei ollut enää. Kalliskaan ei olisi saanut olla, muttaei sentään määkkäriin... Noin kuuden tai seitsemän paikan jälkeen päädyttiin Foorumin Chicos'iin. Ruoka kelpasi kaikille, tarjoilija oli harvinaisen reipas ja rempseä. No, viinien ja konjakkien kanssa lasku oli hieman yli tavallisen lounaspaikan, mutta menihän meillä siinä pari kolme tuntia.

Illalla kävin vielä Kansallisarkistossa kuuntelemassa luentoa valkoisten sotajoukkojen tekemisiin liittyvien muistelemisten keräämisestä ja arkistoinnista. Muutama uusi kirjan nimikin tuli esille. Pitänee etsiä kirjastoista luettavaksi. Väitöskirjojakin on aiheeseen liittyen tehty. Aikoinaan asia on ollut hyvinkin karvas ja arka käsiteltäväksi. Nyt ehkä voisi uskaltaa selvitellä noitakin vaiheita kun mukana olleet ovat poistuneet keskuudestamme.

Kaupunkikierros

17.02.2011 - 13:21 / Kategoriat: Sukujuttuja, Vanhaa tavaraa, Yleinen

Eilen kävin kaupungilla monessa paikassa.

Ensin Töölööseen ja  Astialiisaan. Siellä ihailin monia lapsuudenajan kuppeja ja kippoja. Ostin myös pari kirjaa, astioita en ostanut. Ostin kirjat Arabian astiastoja ja Arabian kahvikuppeja ja mukeja. Kirjasarjaan olisi kuulunut vielä kolme muuta (kannut, juomalasit, purkit), mutta ne jäi mietintään.

Sitten poikkesin pariksi tunniksi Töölön sairaalaan ystävää tapaamaan. Kävimme kanttiinissa kahvittelemassa ja muuten juttelimme enimmäkseen käsitöistä kun viereisen sängyn potilaskin oli käsityöihmisiä. On muuten sairaaloissa hienot sängyt nykyään, sähköllä nousee etu- ja takaosat sekä koko sänkykin. *Vilkutuksia rouva M:lle*

Vielä kävin Kansallisarkistossa kuuntelemassa Tauno Tukkisen luentoa punaisten surmien tietolähteistä. Olipas eläväinen luennoitsija. Kyseli ja arvuutteli meitä "kerronko... en kerro, arvatkaapa... se on salaisuus... no jos nyt teillä vähän... tätä ei kukaan tiedä...": välillä kädet teki suuria kaaria, välillä luennoitsija näytti jotain sivua etupenkkiläiselle "katso, katso nyt itse, arvaa mitä siinä on". Ei tullut aika pitkäksi eikä nukuttanut. Tosin välillä en kyllä tiennyt mistä asiasta oli oikein kysymys. Yhden Tukkisen julkaisun sain samalla. No, illalla kotona kyllä sitten nukutti mukavasti.

Joka vanhoja muistelee...

19.01.2011 - 16:05 / Kategoriat: Sukujuttuja

... sitä tikulla silmään.  Vaan nyt mua saa tikutella. Aion muistella ihan uhallakin. Sain nimittäin nipun vanhoja valokuvia ja lehtileikkeen, jossa on äitini (86v) haastattelu vuodelta -89.

Äitini muistelee elämäänsä ja lapsuuttaan kun  parkkien keruulla tienasi ensimmäisen pukukankaansa. Rippikoulun jälkeen eli noin 1918 paikkeilla oli piian vuosipalkka 700 mk + kahdet yksipohjaiset kengät ja lampaan sai keritä ja pitää villat. Työaika oli 4.30-21 ja vapaata oli "riiviikko" marraskuussa. Myöhemmin äiti oli kirkkoherralla palveluksessa ja sai 200 markkaa kuukaudessa. Vapaatakin oli joka toinen pyhä. Vielä myöhemmin äiti oli töissä myös apteekkarilla ja Lammilla Laureenin kartanossa. Kartanossa oli oikein lypsykonekin, toinen Suomessa. Kartanosta äiti lähti muualle kun ei uskaltanut mennä kesällä veneellä saareen lypsylle. (onkohan mun uimataidottomuus sukuvika).

PS: Tuo Laureen taitaa olla Laurell, koskapa en Laureenia löytänyt ja Laurell löytyy Turengin läheltä, missä äitini on kertonut olleensa palveluksessa.(http://sukutilat.sarka.fi/)

Äiti oli tehnyt haastattelijaa odotellessa runonkin, mutta sen laitan tänne myöhemmin.

Pettuleipäänkin äiti oli tutustunut. Siitäpä tähän jauhojenteko-ohje. (olen minäkin pettuleipää maistanut).

Valitse hyvä, sileäpintainen mänty. jossa on oksia vain latvassa. Kaada puu, pätki ja halkaise parkki ja Irroita se levyinä. Raaputa paksu parkki pois ja pese pihka pois. Kuivata levyjä ensin ulkona ja sitten uunissa. Vie myllyyn jauhettavaksi. Petäjäisen sekaan lisätään muita jauhoja mitä sattuu olemaan. Leivotaan rieskaksi ja paistetaan.

”Puukot on tupes”, tervetuloa Kauhavalle!  (löysin tuon sanonnan netistä)
 

Kuvassa isäni ja äitini joskus 40-luvulla.


 

Vanhoja valokuvia

17.01.2011 - 14:17 / Kategoriat: Sukujuttuja

Löysin sattumalta Kirjastovirman kuva-arkiston. Eipä ole kovin ollut esillä Sievin sivuilla, kun en ole aikaisemmin osunut. Hiukan sydänalassa liikahti kun löysin kuvia entisistä naapureista, joiden luona joskus lapsena vietin muutamia päiviä. Ojanperkkuukuva on aika maino isoine vehkeineen. Ei näköjään aina tehty lapiopelillä.

http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/kokoelmat/91

http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/kokoelmat/96

Toinen isoäiti Riikka

20.12.2010 - 13:00 / Kategoriat: Sukujuttuja

Isänpuolen sukua tutkiessani olen melkein unohtanut äidin suvun. Äidin isästä ei vielä juurikaan ole tietoja, mutta äidinäidistä on jonkinverran. Laitan tähän muistiin nyt tietämäni ja täydennän postausta ajan kanssa jos/ kun lisätietoja löytyy.

Riikaksi mummua äitini sanoi, vaikka kirkonkirjoissa oli Hilda Fredrika (ää). Olisi voinut kutsua myös Hiltaksi, mutta Riikaksi vaan sanottiin. Riikka-mummu oli naimisissa ainakin kolme kertaa. Ensimmäinen ja kolmas avioliitto olivat lapsettomia. Toisesta avioliitosta oli 8 lasta. Tai virallisesti 5, koska kaksi syntyi ja kuoli ennen vihkimistä ja kolmaskin ehti syntyä "aviottomana".  En ehtinyt tuntea Riikka-mummua, mutta haudalla kävin äidin kanssa useamman kerran. Nyt sitä hautaa ei enää ole enkä paikkaakaan muista enää tarkasti.

Riikan vanhemmat olivat Maija Stiina Joosepintytär Kopakkala (äää), Alakarjula ja Pekka Pekanpoika Alakarjula (ääi). Sisaruksia Riikalla oli 6 eli lapsia yhteensä 7.

Maija Stiina Joosepintyttären vanhemmat olivat Jooseppi Juhonpoika Kopakkala (äääi) ja Albertina Samuelintytär Perkkiö (ääää). Lapsia tässä perheessä oli kaikkiaan 9.

 Vähän omatekoinen tuo allaoleva kaavio, mutta selventää minulle noita sukulaisuussuhteita.

 

  |  +--+ 3- Pekka Pekanpoika Alakarjula
  |  |  |    
  |  |  +--- 4-
  |  | 
  +--+ 2-Hilda Fredrika (Riikka)Pekantr Alakarjula
     |          
     |     +--+ 5- Juho Joosepinpoika Kopakkala
     |     | 
     |  +--+ 4- Jooseppi Juhonpoika Kopakkala
     |  |  |                                         +-- Pekka Heikinp Kontio
     |  |  +--+ 5- Kreeta Pekantr Kontio, Kaski   ---+
     |  |                                            +-- Kreeta Antintr Häivälä
     +--+ 3- Maija Stiina Joosepintr Kopakkala, Alakarjula
        |       
        |  +--+ 5- Samuel Hannula
        |  | 
        +--+ 4- Albertina Samuelintr Perkkiö, Kopakkala
           |    
           +--+ 5- Maria Olofsdr

 

Joulukuu ja serkkulounas

01.12.2010 - 17:06 / Kategoriat: Neulomuksia, Sukujuttuja

Onneksi ilma oli tänään vähän lauhtunut kun lähdin kaupungille serkkulounastamaan. Seurana rouvat T, K ja T. Parituntinen meni mukavasti possun, punaviinin, kahvin ja konjakin kanssa. (hui, konjakkia keskellä päivää).

Yhdet sukat sain pääteltyä. Lanka Blend Bamboo, 53 grammaa, puikot 3,00, silmukoita puikolla 12.

Postipate toi kauan odotetun Matti Unkurin elämästä kertovan kirjan. Siinä menee pyhänseutu mukavasti Härmän häjyjen seurassa.

Tyyriitä kopioita

17.11.2010 - 20:28 / Kategoriat: Sukujuttuja

Sukututkimuskurssiin kuului käynti Sota-arkistossa, joka kuuluu nykyään Kansallisarkistoon. Arkisto on yleisessä käytössä eli kuka tahansa voi sinne mennä aukioloaikana. Saimme erinomaisen selvityksen arkiston toiminnasta ja saimme kierrellä arkiston varastoissa. Osa aineistoa oli pakattuna menossa kuopioon luetteloitavaksi.

Sota-arkistossa on tietenkin sotia ja sotilaita koskevaa aineistoa. Sotilaiden kantakorttitiedot ovatkin eniten kysyttyjä. Aineisto on suurelta osalta vanhaa ja haperoitunutta eikä sieltä saakaan mitään lainaksi, ainoastaan saa kuvata omalla kameralla ilman salamaa tai sitten saa valokopioita. Valokopiot maksaa 60 senttiä/sivu, mikä on aika kallista verrattuna muiden  kirjastojen 20 sentin sivuhintaan. Tosin taisi olla niin, että kaikkea aineisto ei saa itse kopioida vaan henkilökunta tekee sen.

Olisin halunnut saada isäni kanttakorttitiedot, mutta hän onkin syntynyt liian aikaisin kun kantakortteja on vasta noin 1898 lähtien. Lisäksi isäni eli yli 90-vuotiaaksi, joten 50 vuoden suoja-aika kuolemasta ei taida tulla täyteen minun elinaikanani. Lähinnä siis tietoja saa yli 50 vuotta sitten kuolleista ja 1900 luvulla syntyneistä. Sotapäiväkirjat ovat kyllä suurelta osin netissä luettavana kunhan selviää ensin joukko-osasto ym tiedot. Saimme katsoa paria päiväkirjaa. Yhdessä oli juttua possusta kuvineen, toisessa hyviä henkilökuvia. On aika liikuttavaa lukea käsin lyijykynällä kirjoitettua tekstiä "siellä jossakin".

Puukkoja ja puntareita

31.10.2010 - 11:28 / Kategoriat: Sukujuttuja

Hyvää päivää, kirvesvartta. Noin sanotiin joskus lapsuudessani. Sanonta tuli mieleen kun luin Lars-Otto Bacmanin kirjaa  Brott mot annans liv i Syd-Osterbotten under 1800-talet. Kirjoja on useampikin, mutta nyt on käsillä 1800-luvun murhien osa II B, eli vuodet 1875-1899, tapaukset 779-1377.  Kirjoitukset on lyhennelmiä, joissa on mainittu tapahtuman aika, paikka, osapuolet ja saadut tuomiot aina hovioikeuden päätökseen asti. Kirjan lopussa on henkilöhakemisto tuomituista eli uhrin nimen mukaan ei voi hakea.

Tarkoitukseni oli etsiä isosetäni murhaaja (silloin kaikki tapotkin oli murhia), mutta löysin paljon muutakin kiinnostavaa. Samainen isosetä lienee ollut mukana toisessa murhajutussa 5 vuotta aikaisemmin. Koska kirjoitukset on ruotsinkielisiä, niin menee hetkonen selvitellessä, mitä tapahtumista kerrotaan. Yleensä noissa tappeluissa ja tappojutuissa on ollut mukana kuningas alkoholi, koska samalla on tuomittu sakkorangaistuksia juopottelusta.

Niin, ettei ne suvun rikkomukset ilmeisesti jääkään pelkkään viinanmyyntiin. Hm... miten tuon nyt oikein ottaisi.

Tuomittu viinanmyynnistä

28.10.2010 - 06:19 / Kategoriat: Sukujuttuja

Eilen olin tutustumassa Kansallisarkistoon oikein oppaan johdolla. Ensin saatiin pieni tietoisku talon historista. Sitten tutustuminen arkiston kokoelmiin. Valtavan paksuja oikeuden pöytäkirjoja vanhan tutkijasalin ylähyllyillä. En voinut kuvitellakaan käsitteleväni 30 senttiä paksuja kirjoja, 30 senttiä, ajatelkaa, sellainen kirjahan jo painaa vaikka mitä.   

Kansalliskirjasto on nykyisin auki keskiviikkoisin illallakin ja mikrofilmisalissa olikin väkeä lähes joka koneella.

Mikrofilmejä tutkiessamme löytyi isälleni lisää yksi sisko, jota ei ole mainittu missään virkatodistuksissa. Varmaan siksi, että lapsi on kuollut pienenä ja on ollut lastenkirjassa eikä rippikirjassa. Isoisän kohdalla oli maininta, että sakotettu viinanmyynnistä ja metsänraiskauksesta. Hah, jotain rikkeitä meidänkin suvusta siis löytyy. Ei mennyt päivä hukkaan.  :)

Sukutapahtuman toinen päivä

10.10.2010 - 18:56 / Kategoriat: Sukujuttuja

Tänään olin valmistautunut paremmin ja lähdin heti aamusta liikkeelle. Tietysti unohdin eilen saamani ohjelmalehtisen kotiin, mutta sain paikanpäällä uuden. Ensiksi menin ortodoksisukujen osastolle. Sainkin hyvän tiedon mistä etsiä Vaasan oppilaitosten matrikkeleita Kansallisarkistossa. Sukututkijan sudenkuoppia sitten kuuntelemaan. (FM Marja-Liisa Putkonen).  Niistä kyllä olikin jokseenkin kaikki tuttuja, en sentään kaikkiin ole vielä tietääkseni kompastunut, mutta kuopan reunalla kyllä roikutaan aika ajoin.

Kahvitauon jälkeen menin kuuntelemaan FL Tiina Miettisen esitystä Sursillien suvun löytymisestä.  Sukutietojen keräämisen aloitti Johannes Terserus 1600-luvulla virkamatkallaan Pohjanmaalle.  Mielenkiintoinen oli myös tieto Bure-kirjasta, joka on Kansallisarkistossa Armfelt-kokoelmassa. Siinä oli merkintöjä Bure-suvun ja Sursill-suvun mahdollisista yhtymäkohdista. En tehnyt itselleni juurikaan muistiinpanoja kun kuuntelin molemmilla korvilla esitystä. Pitääkin tarkistaa, löytyykö Miettisen tutkimuksesta Tampereen yliopiston sivuilta tietoa. Tänään (?) ilmestyneessä Genoksessa ainakin on  tämä Miettisen luento . Oli todella ilo kuunnella reipasta ja selkeää esitystä.

Marja-Liisa Putkosen esitystä oli kuuntelemassa salin täydeltä väkeä.

Sursillien suku kiinnostaa tällä hetkellä kovasti, kerätäänhän nyt siihen korjauksia ja täydennyksiä.

Sukutapahtuma Vantaalla

09.10.2010 - 21:03 / Kategoriat: Sukujuttuja

Aamupäivällä kävin Itiksen Ihanan tapaamisessa ja iltapäivällä menin Vantaan seudun sukututkijoiden järjestämään tapahtumaan. Tällä kertaa paikalla oli vähemmän väkeä kuin vuosi sitten. Voi olla, että johtui siitä kun menin vasta iltapäivällä. Paljon oli kuitenkin nähtävää ja varsinkin nuo sukutaulut ilahduttivat. Niitä oli monenmuotoisia ja monen näköisiä. Kuvassa alhaalla oikealla on ruskea "taulu", joka näytti olevan tehty langoista. Myös Sursill-osastolla oli mielenkiintoisia tauluja, joissa näkyi muutamien henkilöiden polku Sursilliin. DNA-osastolla ei myöskään ollut tungosta niinkuin viime vuonna. Joitakin uusia sukukirjojakin oli esillä, mutta en nyt ostanut mitään kirjallisuutta, huomenna ehkä ostan jotain.

Kävin myös syömässä, mutta ruoka oli lopussa ja saamani lihapullat niin sitkeitä, että en meinannut saada veitsellä niitä pilkottua. Minun jälkeeni tulleet joutuivat odottelemaan, että henkilökunta kaiveli kaapeistaan kalaa lämmitettäväksi. Kahvillakin olisin käynyt, mutta sinne oli jonoa. Huomenna menen aikaisemmin enkä jätä viime tippaan.

Sukututkimuslinkkejä lisää

21.09.2010 - 14:59 / Kategoriat: Sukujuttuja

Vanhoja rippikirjoja tutkiessa tarvitsee joskus "sanakirjaa".

http://koti.mbnet.fi/nimue/sukututkimus/sukututkimus_frames.htm  rippikirjan sarakkeiden nimet

http://koti.mbnet.fi/nimue/sukututkimus/sukututkimus_frames.htm    lukutaitoarvosanat

http://koti.mbnet.fi/nimue/sukututkimus/sukututkimus_frames.htm  lyhenteitä (Qp, inh)

Sahanpuruja sunnuntaiaamuna

12.09.2010 - 12:08 / Kategoriat: Sukujuttuja

Muistelimme aamusella sisareni kanssa nuoruuttamme. Äidillämme oli sanonta että mitä myöhempään valvoo, sitä aikaisemmin on noustava ylös. Niinpä joskus kesällä muistan äidin tulleen herättelemään meitä aikaseen kun tiesi meidän olleen yöjuoksussa. Sisareni muisti myös, että joskus yöreissun jälkeen sunnuntaiaamuna oli pitänyt mennä naapurissa olevan sahamyllyn pihalta keräämään pussiin sahanpuruja ennen jumalanpalveluksen alkua. En muista itse keräänneeni sahanpuruja enkä tiedä mitä varten niitä olisi kerätty. Risuja kyllä kerättiin polttopuiksi. Sahanpuruja ei myöskään ollut meillä seinissä eristeenä, koska oli hirsiseinät ja riiveenä naavaa. Vintillä kyllä oli sahanpurua, mutta en muista että sinnekään sitä olisi lisätty. 

Serkkutapaaminen ja muuta mukavaa

23.08.2010 - 19:53 / Kategoriat: Sukujuttuja, Yleinen

Viikonloppuna tapasin kaksi serkkua, joista toista en ollut tavannut koskaan aikaisemmin. Kyllä riitti puhumista ja muisteltiin lapsuutta. Meillä oli vaatimaton koti, mutta ruokaa ja rakkautta riitti. Serkut olivat joutuneet äidin kuoltua vieraisiin kasvatettavaksi. Kaikki muistot eivät olleet mukavia. Ajatelkaa, että osa sisaruksista ei tuntenut toisiaan, vaikka asuivat melko lähekkäin. Kuviakin otin tapaamisestamme, mutta laitan niitä vaikka huomenna.

Tänään olin vähän avittamassa muuttopakkaamisessa ja sain ison kasan uusia kirjoja. Ihanaa.

Eikös ole hauska tuo munahylly seinällä.

   

Nuorena naimisiin

05.08.2010 - 20:55 / Kategoriat: Sukujuttuja

Rupesin miettimään mitkä olivat naimisiinmenon ikärajat  "ennenvanhaan". Nuoruudessani mentiin usein naimisiin vanhempien luvalla tai joskus presidentinluvalla. Itselleni muistiin poimin joitakin tietoja sukututkimuskeskustelupalstan arkistosta .   

http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-8866.html

Naimaikä oli 1734 valtakunnan lain mukaan naisilla 15 ja miehellä 21 vuotta, jollei kuningas perustellusta syystä antanut lupaa avioitumiseen tätä nuoremmille. Edellinen taisi aiemmin olla 14 vuotta,
 

Pieksämäellä

Tyttärien kaste- ja vihkimerkinnät ovat myös säilyneet:
Eva, kast. 10.6.1721, vih. laskiaisena 1734, esikoinen Adam s. 24.12.1736
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/rippikirja_1721-1724_tk1411/68.htm
Elin, s. 4.3.1725, vih. 24.12.1738, esikoinen Nils s. 28.1.1740
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pieksamaki/rippikirja_1721-1724_tk1411/86.htm
 

Sukututkimuksen jatko-opas (SSS 2008) sivulta 19:
- Mikael Agricolan kirkkokäsikirja v. 1549 edellytti miehen olevan vähintään 14v ja naisen 13v.
- 1600-luvun jälkipuoliskolla miesten alin vihkimisikä oli jo 18v ja naisten 14v
- Vuoden 1686 kirkkolaki edellytti molemmilta "laillista ikää"
- Vuoden 1734 laki määräsi miehen alimmaksi avioliittoiäksi 21v ja naisen 15v, mutta antoi sitä nuoremmille mahdollisuuden hakea kuninkaalta erivapautta
- Myöhemmin 1700-luvulla miesten alin naimaikä laskettiin 18v
- 1911 naisetn naimaikä nostettiin 17v ja myöhemmin se on nostettu 18v.
 

Kirkkojärjestyksen 1571 ja -lain 1686 mukaan alin avioliittoikä oli 14 ja 13 vuotta (ilmeisesti tytöille tuo 13). Vuodesta 1721 lähtien täysi-ikäisiä tässä suhteessa olivat miehet 21-, naiset 15-vuotiaina.
 

Vuoden 1734 lain naimakaaren 6 §:ssä on mielenkiintoinen poikkeus muualla laillisesta naimaiästä:
"Lapinmaan yhteisen kansan erityisiin oloihin nähden on Knk. Maj. katsonut hywäksi määrätä, että kun Lapin mies on täyttänyt 17 tahi 18 vuotta ja ennen on ollut koulussa ja siellä oppinut kristinopinkappaleensa sekä sitten ahkerasti käynyt jumalanpalweluksessa ja katekismustutkinnoissa, taikka jos hän muutoin on oppinut wälttäwästi lukemaan kirjaa ja käsittämään tarpeellisimmat kristinopinkappaleet, niin hänen olkoon lupa mennä awioliittoon...

Lapinlisääkö

20.07.2010 - 12:26 / Kategoriat: Lankoja, Sukujuttuja

Ostin Muttimarkkinoilta pari vyyhtiä valkoista lankaa. Piti olla 200 grammaa, mutta kun punnitsin, niin toinen vyyhti painoi 83 grammaa ja toinen vain 77 grammaa. Olen kuullut, että pohjoisessa on hinnoissa ns lapinlisä, mutta sievi-lisä näyttää olevan ihan omanlaisensa. Kuvittelin, että maalla oltaisiin jotenkin reiluja ja lankaa olisi vähintään se määrä mitä luvataan, mutta tuleepa vähän rumat ajatukset nyt mieleen.

 

Vähän sukulinkkejä

30.04.2010 - 10:35 / Kategoriat: Sukujuttuja

Muistin virkistämiseksi kerään tähän postaukseen sukututkimukseeni liittyviä linkkejä, että löydän ne yhdestä paikasta myös reissussa ollessani. Suosikkejani kun en voi/osaa katsoa muiden koneilta.

Hiski eli seurakuntien historiankirjat.   http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi 

Mormonien Family Search hakusivu  http://www.familysearch.org/eng/default.asp 

Sukunimien muutoksia

Amerikan siirtolaisia. Heikki Koskelan luettelo.

Amerikkaan menneitä. Ellis  Island -lista

Sukutilat webissähttp://sukutilat.sarka.fi/ 

Hautakivien kuvia eri hautausmailta

KATIHA eli Karjala-tietokanta.

Suomen sodissa menehtyneitä.

Vanhojen sanomalehtien arkisto

Sukujutut keskustelupalsta

Kala- ja Pyhäjokilaakosn ruotusotamiehiä.

Virkaikäluettelo upseereista 1919

Suojeluskuntaan kuuluneita

Kutsunnoista esteettä poisjääneitä

Sotilaskarkureita, vuosilukua ei ole.

Loikkareita

Sotavankeja

Suomen sotasurmat 1914-1922

Teloitettuja suomalaisia ja karjalaisia

Kyolinsyyt  1749-1877 väkilukutauluissa

Sukututkijan lyhenneluettelo  www.genealogia.fi/linktoold/lyh/d.htm

Karjalaisten osoitekalenteri   http://sukuohjelmisto.fi/hakem/karjala/

Minun Hellanmaani -kirja.  Minunkin esivanhempien tarinaa.

Lipkin/Lipposia, eräässä sukulistassa

Lipkinien keskustelupalsta (ruotsinkielinen)

Sikalankylän yksi manttaalisivu Digitaaliarkostosta

Sursill-sukua

Kuivasia Ikaalisten ja Parkanon suunnalta   http://www.rootsweb.ancestry.com/ 

 Lapuan RK:ssa sisällysluettelo   http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8274

Käsitöitä ja tapaamisia

15.03.2010 - 17:21 / Kategoriat: Käsityötapaamisia, Sukujuttuja, Sytomyssyjä

Käsitöitä on tullut tehtyä vähän joka päivä, niitä sytomyssyjä. Lauantaina olin Tikatassa ennen askartelutapaamiseen menoa.  Tänään tuli LeaP jo aamulla meille läppärin kanssa. Kahviteltiin ja katsottiin netistä sukututkimukseen liittyviä sivuja.  Syötiin pieni "lounas" jota varten piti harrastaa sientenpoimista (lattialta). Ja vielä sitten virkattiin myssyjä. Sain Lealta hänen itse tekemiään ihania silmukkamerkkejä. Kiitos Lea käynnistä ja noista silmukkamerkeistä + jättikokoisista viinereistä.

 

Tuliaisia

01.02.2010 - 09:33 / Kategoriat: Sukujuttuja, Yleinen

"Matroona" Pilkku-neiti läksi eilen omaan kotiinsa. Hoitaja sai tuliaisina Tio Pepe -pullon ja aivan ihqun sukutaulun. Kyllä passaa nyt laittaa esi-isät kauniisti näkyviin. Kiitoksia kovasti.

Heimotapaaminen

31.01.2010 - 11:59 / Kategoriat: Sukujuttuja

Eilen olin Vuokkiniemisten Heimotapaamisessa. Uutena suvusta kiinnostuneena on mukava tavata mahdollisia sukulaisia ja kuulla tarinoita. Kahvittelu on tietysti plussaa. Samalla ostin yhden kirjan. Vaikka en koskaan aikaisemmin olekaan ollut kiinnostunut historiasta, niin nyt tulee luettua.

 

Mikä päivä tänään on

22.01.2010 - 11:23 / Kategoriat: Sukujuttuja

Sukuasioita selvitellessäni tuli esille sivu vanhoista kalentereista. Juliaaninen kalenteri, gregoriaaninen kalenteri ja sen eri muutosajat. Kaikkialla ei vieläkään ole siirrytty uuteen kalenteriin. Kalenterimuutoksia kannattaa tarkistaa, jos esivanhempien syntymäpäivät heittää. Siitäpä myöskin selviää, miksi lokakuun vallankumousta juhlitaan marraskuussa.

 

Kirjan lukemista ja sukupenkoilua

13.01.2010 - 19:34 / Kategoriat: Sukujuttuja

Sain tilaamani kirjan aamupäivällä ja siitä lähtien olen istunut peffa puuduksissa koneella tai kirjaa lukien. Löysin kirjasta isoisäni isoisän isoisän ja sitten piti ruveta varmistelemaan sukusuhteita netistä. Syntymiset, kasteet, vihkimiset, muutot, lapset ym. Ja 1700-1800 -luvuilla saattoi leski mennä useammankin kerran naimisiin. Lisäksi Juho Jaakonpoikia ja Jaakko Juhonpoikia oli samassa pitäjässä useita. Nyt vielä pitäisi saada paperit jonkinlaiseen järjestykseen etteivät ole ihan hujan hajan. Ja sitten taas jatkaa juurien penkomista.

Ikaalisten riitelevät pariskunnat

07.12.2009 - 13:59 / Kategoriat: Sukujuttuja

Tampereen yliopistossa on julkaistu gradu, joka käsittelee avioriitoja Ikaalisissa 1840 paikkeilla. Ikaalisten alueseen kuului silloin Parkano, Kankaanpää, Karvia ja Honkajoen saarnahuonekunta. Mielenkiintoinen tutkielma avioelämän kirkkokurista ja pappien nuhtelusta  juopottelusta, uskottomuudesta ja muusta siveettömyydestä.

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03821.pdf

Kylmiä väreitä

01.12.2009 - 15:16 / Kategoriat: Sukujuttuja

Löysin digitoidut sotapäiväkirjat ja vähän vilkaisin muutamia. Tuli kyllä huono olo kun ajattelin missä olosuhteissa niitä on kirjoitettu.

edit: lisätty toinenkin linkki

http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?new=1&haku=jalkav%E4kirykmentti+

http://kronos.narc.fi/aarre/aarre.php

Serkkutapaaminen

23.11.2009 - 09:13 / Kategoriat: Sukujuttuja

Pari päivää sitten soi puhelin ja serkku ehdotti tapaamista. Olen kyseisen serkun nähnyt edellisen kerran kymmeniä vuosia sitten. Teimme treffit itikseen ja kahvittelimme siellä. Samalla tapasin kaksi serkkuni tytärtä ja yhden tyttärentyttären. Serkkuni on myös kiinnostunut sukututkimuksesta ja olikin mielenkiintoista kuulla, että hänellä on isänsä koulutodistus ortodoksikoulusta 1900-luvun alkupuolelta. Harmittelimme yhdessä, että emme aikoinaan haastatelleet vanhempiamme. Nyt olisi vanhat tiedot arvokkaita. Pitäisi varmaan omiakin muistoja laittaa paperille. Niitäkin saattaa joku kaivata sadan vuoden kuluttua.

Talvisodan lehtiä netissä

20.11.2009 - 19:48 / Kategoriat: Sukujuttuja

Talvi´sodan aikaisia Uuden Suomen lehtiä on laitettu nettiin.

http://www.digipaper.fi/US-talvisodan-lehdet/35043/

Uusi kirja saapui

21.08.2009 - 21:24 / Kategoriat: Sukujuttuja

Postipoika pudotti aamulla tilaamani kirjan Kauhavalta Kannakselle. Sen kirjoittajia ovat Tauno Hautala ja Ulpu takatalo. Kirjassa on Tauno Hautalan sotapäiväkirja ja lomassa Ulpu Takatalon kertomuksia sota-ajan elämästä. Aika mielenkiintoisia tapahtumia vuodelta 1941. En tiedä oliko vanhin veljeni jo silloin sotimassa, olihan hän jo 18v. Ainakin myöhemmin hän oli mukana, koska oli saanut jonku mitalinkin. Mielenkiinnolla olen kirjaa lukenut, mutta iltalukemiseksi en sitä ota., senverran häjyjä mielikuvia siitä siitä tulee. Lapsena pelkäsin kovasti venäläisten hyökkäyksiä ja vuosikausia näin niistä painajaisia, vaikka en koskaan olekaan todellisuudessa joutunut sodan jalkoihin. Sodassaolleiden miesten juttuja kuunnellessa vaan lapsen mieleen jää kaikanlaista, vaikka ne sotajutut ei ollutkaan tarkoitettu pikkupatojen korville.

Uusia sukulaisia

18.08.2009 - 20:00 / Kategoriat: Sukujuttuja

Olen aivan pakahtua tuon netin kanssa. Sieltä löytyy vaikka mitä. Tänään taas löysin uusia kiinnostavia tietoja. Sivut oli kyllä ennestään tutut ja suosikeissani, mutta nyt luin tarkemmin ja älysin, että saattaapi sieltäkin löytyä esi-isiini liittyvää tietoa. Tilasin heti kirjan, jossa niistä kerrotaan. Vaikka olin nykyiseen asuntoon muuttaessani vakaasti päättänyt, että kirjahyllyä en hanki pölypesäksi, niin näyttääpä nyt noita sukuasioihin liittyviä kirjoja alkaa kertymään. Jos/kun löydän ensimmäsen kymmenennen serkkuni, niin korkkaan mun "vuosikerta" kuoharipullon ja sittten jos/kun löytyy ensimmäinen kahdeskymmenes serkku, niin korkkaan kaksi pulloa.

Uutta lukemista

22.07.2009 - 20:24 / Kategoriat: Sukujuttuja

Sain tänään postissa uuden kirjan. Siitä riittää lukemista moneksi illaksi kun sivuja on yli 600. Pitää tarkemmin tutkailla opusta kun siinä mielestäni on esipolvistanikin juttua. Muuten on päivät menneet suurelta osin sisällä koneen ääressä. Ei paljon ole huvittanut liikkua kun on ollut niin hiostavaa.

edit:  Kirja on myös netissä kokonaan

http://www.lapua.fi/hellanmaa/index2.htm

Sukujuttujen parissa

04.07.2009 - 23:20 / Kategoriat: Sukujuttuja

Olen kyllä tiennyt, että vanhoja lehtiä on digitoitu nettiin, mutta tänään vasta osuin katsomaan niitä oikealla tavalla. Löysinkin heti muutaman uutisen erään sukuun kuuluvan murhasta ja etsintäkuulutuksen kadonneesta hevosesta. Hakusanan kanssa voi olla haasteellista kun koneellinen tekstinluku voi välillä mennä vähän poskelleen tosin etsintäohjelma osaa käyttää sumeaa hakua eli hakusanankaan ei välttämättä tarvitse olla tarkka.

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html

 

Sukujuttuja

15.06.2009 - 18:04 / Kategoriat: Sukujuttuja

Tänään on ollut tuulinen ja sateinen päivä. Olen istunut tietokoneella kellon ympäri ja istun vielä muutaman tunnin. Olen tutkiskellut sukujuuriani ja olen aivan täpinöissäni kun olen löytänyt valmiiksi tutkittuna omien esivanhempieni polkuja jopa 1400-luvulle. Netistä löytyy paljon tietoa ja keskustelupalstoilla voi kysellä lisää. Murhiakin on tullut jo aika lähelle, tietäähän sen kun on pohojolaasta sukua. Lukasepa vaikka tästä .

Hiskistä voi etsiä kirkonkirjatietoja. Family Searchista löytyy myös paljon tietoja.  Armeijan katselmustietoja löytyy myös. Amerikkaan menneitä löytyy Ellisin kirjoista.  Katihasta löytyy tietoa Karjalan asukkaista.  Amerikkalaisia juuria etsitään myös kysellen. Keskustelupalstojakin on useampia, sukuhakurisukufoorumidigifoorumi.  Sukututkijoiden tekemiä sukututkimusaineistojakin löytyy. Digiarkistosta löytyy kuntakohtaisia kirkonkirjoja ja henkikirjoja ym.  Monta, monta muutakin paikkaa löytyy ja toki voi ihan googlettaa. Minä laitan usein hakuun tyyliin "suku virtanen", niin se rajaa hiukan pois kauppaliikkeitten mainoksia ja kilpailutuloksia ym.