Eilen kävin kaupungilla monessa paikassa.

Ensin Töölööseen ja  Astialiisaan. Siellä ihailin monia lapsuudenajan kuppeja ja kippoja. Ostin myös pari kirjaa, astioita en ostanut. Ostin kirjat Arabian astiastoja ja Arabian kahvikuppeja ja mukeja. Kirjasarjaan olisi kuulunut vielä kolme muuta (kannut, juomalasit, purkit), mutta ne jäi mietintään.

Sitten poikkesin pariksi tunniksi Töölön sairaalaan ystävää tapaamaan. Kävimme kanttiinissa kahvittelemassa ja muuten juttelimme enimmäkseen käsitöistä kun viereisen sängyn potilaskin oli käsityöihmisiä. On muuten sairaaloissa hienot sängyt nykyään, sähköllä nousee etu- ja takaosat sekä koko sänkykin. *Vilkutuksia rouva M:lle*

Vielä kävin Kansallisarkistossa kuuntelemassa Tauno Tukkisen luentoa punaisten surmien tietolähteistä. Olipas eläväinen luennoitsija. Kyseli ja arvuutteli meitä "kerronko... en kerro, arvatkaapa... se on salaisuus... no jos nyt teillä vähän... tätä ei kukaan tiedä...": välillä kädet teki suuria kaaria, välillä luennoitsija näytti jotain sivua etupenkkiläiselle "katso, katso nyt itse, arvaa mitä siinä on". Ei tullut aika pitkäksi eikä nukuttanut. Tosin välillä en kyllä tiennyt mistä asiasta oli oikein kysymys. Yhden Tukkisen julkaisun sain samalla. No, illalla kotona kyllä sitten nukutti mukavasti.

Ihminen taitaa kuulua keräilijöiden sukuun kun mitään ei raskis heittää pois. Jossakin blogeissa kiertää haaste kuvata vanhoja esineitä ja kertoa niiden tarina, joten otinpa pari kuvaa omista muistoesineistäni. Näitä pieniä tavaroita olen roikottanut mukanani vuosikymmeniä. Osan isommista olen antanut pois.

Sokerisaksista muistan miten noilla isoilla leikattiin sokeritopasta palasia, pienillä sitten pilkottiin kaupan palasokereita pienemmiksi.

Sarvihöylä on isän vanha. Oli mukava lapsena katsella kun isä höyläsi tuoretta puuta. Siitä tuli kiva tuoksu ja hienoja, ohuita lastuja.

Pieni metallinen sokerirasia on varmaan muisto sodasta. Vasemmassa yläreunassa on leijonavaakuna. Rasiassa on vielä 6 palaa sokeriakin jäljellä.

Lyhytvartinen leipälapio on jäljellä, pitkävartinen oli liian iso säylytettäväksi.

Kaksi kaulintakin on, vaan harvoi tulee käyttöön. Ovat tosin mukavia käyttää kun ovat aikojen saatossa rasvoittuneet niin ettei taikina tartu helposti kiinni. Äiti teroitti aina, ettei kaulinta saa pestä kuumalla vedellä ettei siitä lähde rasva pois tai ettei se halkeile.

Perunapulteista pienempää onkin käytetty vaan perunasoseen tekemiseen, isompi on ollut puolukoiden survomisessa ja siksi tummunut.

Kahvipannussa on torakkaläppä. Muistan hyvin kun taloissa kierteli tinuri ja kahvipannut tinattiin sisältä.

Karstat tuoksuvat edelleen lampaalle. Äitini keritsi lampaat sisällä tuvassa. Äiti istui lattialla ja lammas makasi siinä jalkojen välissä.

Tuo häkkyrä takana on se mihin laitetaan lankavyyhti kun lankaa keritään kerälle. En muista miksi äiti sitä nimitti. Vihinpuut eli vyyhdinpuut oli mielestäni sellainen keppi, jonka päissä oli lyhyet poikkipuut ja siihen lanka vyyhdittiin rukista. Tai sitten vyyhdittiin ihan kyynärpään ja peukalonhangan väliin. Lankavyyhdeissä oli langoissa ns pasmalangat eli 60 langan välein eroteltiin langat nippuihin, ettei koko vyyhti mennyt sekaisin. Äitini laski pasmoja vanhaan tapaan eli ykstoista, kakstoista... kaskymmentä, ykskolo, kakskolo, kolmekolo...kolmekymmentä, yksneljä, kaksneljä.... neljäkymmentä jne.

Ai niin. Patakin mulla on, jäi vaan kuvaamatta. Sellainen musta, pyöreäpohjainen, jota on roikotettu nurkkatakassa koukussa tai sitten myöhemmin hellanrenkaiden välissä. Ja sitten on joku maitohinkki. Ja leparevakka eli soikea kori, jossa on pidetty villalepareita kehrätessä. Ja vielä on jossain kerihtimetkin. Mahtaakohan komeroista vielä löytyä muutakin 40-luvun tavaraa. Hm.